Oppimisrauha kouluun – tasoryhmät takaisin ja kännykät pois kouluista

Oppimisrauha on koulun ydintehtävän, opetuksen, edellytys. Opettajien tulisi voida keskittyä siihen, minkä he parhaiten osaavat ja mitä ovat kouluihin tulleet tekemään: opettamiseen. Monen opettajan ajasta liian suuri osa kuluu nykyään muuhun – järjestyksen ylläpitoon ja jopa häiriöihin puuttumiseen. Tämä ei ole kenenkään etu.

Hallitus on tarttunut yhteen keskeiseen ongelmaan: kännyköiden häiritsevään käyttöön oppitunneilla. Elokuun alussa voimaan tuleva lakiuudistus kieltää puhelinten käytön tunneilla, ellei opettaja tai rehtori anna lupaa niiden käyttöön opetustarkoituksiin. Poikkeuksia ovat tietenkin lääketieteelliset ja muut perustellut oppilaskohtaiset tarpeet. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kännyköiden rajoittaminen parantaa erityisesti heikommin koulussa pärjäävien oppilaiden edellytyksiä oppia. Tämä on siis nimenomaan tasa-arvotoimi. Laki ei heikennä vahvempien oppimista, mutta antaa tukea niille, joille keskittyminen ja oppiminen ovat haastavampia.

Vaikka on kansainvälisestäkin näkökulmasta hämmentävää, että Suomessa joudutaan tällaisesta perustavanlaatuisesta asiasta säätämään lailla, niin odotukset sen soveltamiselle ovat korkealla. Osa kouluista ja myös kunnista onkin jo nyt toteuttanut kännykkäkiellon. Myös Espoo otti viime syksynä tiukemman kannan, joka ei rajoittunut ainoastaan kännyköiden vaan muidenkin mobiililaitteiden käyttöön. Tämän lisäksi kukin koulu saa itse päättää, jos sääntöjä halutaan tiukemmiksi esimerkiksi siten, että myös välitunnin aikainen puhelimen käyttö on kiellettyä. Tätä päätöstä ei tulisi jättää kouluille vaan se tulisi laajentaa kaikkia espoolaisia kouluja koskevaksi.

Esimerkit osoittavat, että kun koulupäivä on kännykätön, palaavat välitunneille yhteisöllisyys, pelit ja leikit. Nämä taidot kerryttävät sosiaalista pääomaa. Opitaan leikkien sääntöjen ja muun yhdessä olon kautta, miten ollaan muiden kanssa ja mikä tärkeintä, tämän myötä kehittyvät myös empatiataidot.

Koulun tehtävänä on kasvattaa ja opettaa, mutta vanhempien vastuu ei pääty siihen, että lapsi lähetetään aamulla kouluun. Vanhempien tehtävä on tukea koulun kasvatustyötä ja varmistaa, että oppimisrauha toteutuu. Jos koulun aika menee kurinpitoon, se on pois oppimisesta. Myös tässä tarvitaan ryhtiliikettä, sillä kaikkien oppilaiden vanhempia ei opettaja tavoita. Tarvitaan tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa, jotta tarvittavat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saatavilla.

Oppimisrauhaa tukisi myös tasoryhmien palauttaminen. Jokainen oppilas ansaitsee opetusta, joka vastaa hänen kykyjään ja tarpeitaan. Tasoryhmät olivat käytössä 1970- ja 1980-luvuilla ja kokemukset niistä olivat hyviä. Tasoryhmä mahdollistaa sen, että jokainen saa kehittyä omalla tasollaan. Nykyinen järjestelmä, jossa kaikki opiskelevat samoissa ryhmissä riippumatta lähtötasosta, ei ole tehokas eikä reilu. Ne, joilla on haasteita, jäävät jälkeen, ja ne, joilla on kykyjä edetä nopeammin, eivät saa siihen mahdollisuutta. Tämä ei ole pedagogisesti järkevää eikä yhteiskunnallisesti kestävää.

Oppimisen edellytysten parantaminen ei ole vain koulun asia – se on yhteiskunnan ja kotien yhteinen tehtävä. Meidän on varmistettava, että kouluilla on työrauha ja resurssit tehdä se, mikä niiden kuuluu tehdä: opettaa ja kasvattaa tulevaisuuden osaajia.