Espoon hiilineutraalisuustavoitteesta pidettävä kiinni
Espoo on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kuluneella valtuustokaudella tavoitetta edistettiin monin päätöksin. Tavoitetta kohti mennään siis.
Espoo ei toteuta tavoitetta yksin vaan yhteistyössä kumppanuuksien, kuten yritysten, tutkimuslaitosten ja yliopiston kanssa. Esimerkiksi Otaniemen, Keilaniemen ja jatkossa myös Kiviruukin kiertotalouskeskittymän toimijat tarjoavat hyviä mahdollisuuksia edistää kestävyystavoitteita.
Lähtökohtaisesti ratkaisujen tulee tukea talouskasvua. Parhaimmillaan espoolaiset yritykset tuottavat ratkaisuja, joista saadaan menestyviä vientituotteita maailmalle. Ratkaisuja, jotka vievät kohti hiilineutraalia tulevaisuutta, on jatkettava määrätietoisesti, vaikka maailmalla painopiste näyttäisikin hetkellisesti olevan muualla.
Datakeskusten hukkalämmön hyödyntäminen on yksittäinen, mutta samalla merkittävä keino vähentää kaupungin päästöjä. Koska datakeskuksista ei käytön aikana aiheudu päästöjä, voidaan ne sijoittaa lähelle asutusta. Hepokorven datakeskushanke eteni valtuustokauden aikana ja rakentaminen on nyt täydessä käynnissä. Ympäristö- ja rakennuslautakunnassa käsiteltiin hankkeen eri vaiheita useamman kerran. Päätöksistä jouduttiin myös äänestämään. Pidin itse tärkeänä, ettei hankkeen etenemiselle aseteta turhia hidasteita. Espoon ympäristö- ja rakennusvalvonta tekivät tiivistä yhteistyötä, jotta rakentamisesta aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa. Alueella on harvinaisia lajeja, joiden elinolot on turvattava. Samoin esimerkiksi lintujen pesimäaikana on osaa rakentamistöistä vältettävä.
Datakeskusten hukkalämmöllä voidaan korvata perinteistä polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa. Datakeskusten tarve maailmalla kasvaa jatkossakin voimakkaasti. On niin Espoon kuin Suomelle etu, että osa niistä sijoittuu tänne.
