Mia kädet puuskassa hymyillen katsoo kameraan

Valtuustokysymys Tuva-luokkalaisten lukiokurssien opetuksen järjestämisestä

Oppivelvollisuusiän noustua 18 ikävuoteen on oppilaille osoitettava peruskoulun jälkeen opintopaikka. Espoossa moni oppilas haluaa jatkaa opintojaan lukioon. Espoossa lukioiden keskiarvot ovat viime vuosina jatkaneet nousuaan. Viime keväänä vaadittiin lukiopaikkaan vähintään 7,67 keskiarvo.

Seuraavat kahden lukuvuoden ajan tuvalaisia on kuitenkin todennäköisesti iso ja kasvava määrä. Tulevan syksyn aloituspaikkavaje on noin 180 opiskelijaa ja vuonna 2026 jo 240 opiskelijaa. Länsi-Espoon lukio helpottaa aloituspaikkavajetta, mutta se valmistuu aikaisintaan vuonna 2027.

Mikäli lukiopaikkaa ei yhteishaussa löydy, suuntaa moni Espoossa Tuva-luokalle korottamaan arvosanoja niin, että ovi lukioon voisi seuraavan kevään yhteishaussa aueta. Tuva-luokan lukuvuoden alussa tehdään henkilökohtainen opetussuunnitelma, jonka pohjalta kursseja suoritetaan. Käytännössä kaikkia haluamiaan kursseja ei oppilas voi kuitenkaan korottaa, koska osan kursseista opetus menee päällekkäin.

Monet korotuskursseista päättyvät jouluna ja jotta opetus ja oppiminen jatkuisi, niin keväällä tarjotaan oppilaille mahdollisuus suorittaa aikuislukion kursseja. Esimerkiksi matematiikan tai ruotsin osalta kurssit suoritetaan niin, että oppilas osallistuu peruskoulun oppimäärää opettavalle tunnille. Oppilas ei kuitenkaan osallistu tähän opetukseen vaan hänen tulee sama aika käyttää verkkokoulutusmateriaaliin itsenäisesti.

Käytännössä oppilaan on käytettävä luokassa kuulosuojaimia, jotta luokkaopetus ei häiritse opiskelua. Tämä itsessään jo heikentää keskittymiskykyä. Lisäksi koska kyseessä on itsenäinen opiskelu, eivät nämä oppilaat myöskään tule osaksi ryhmää. Samaan aikaan tiedetään, että moni espoolainen nuori kokee itsensä yksinäiseksi.

Verkkokoulutuksessa ei ole luentoja vaan se on pelkkä kirjallinen materiaalipaketti (digitaalinen oppikirja). Lopuksi kurssista suoritetaan koe. Koska oppimateriaali on tehty aikuislukion tarpeisiin, ei se lainkaan huomioi sitä, että 16-17 -vuotiaan aivojen kehitys on vielä täysin kesken. Pelkän luettavan verkkomateriaalin pohjalta opiskelu vaatii valmiuksia, joita monellakaan tuon ikäisellä ei vielä ole. Opetuksen laatu ei siis vastaa tämän ikäisen tarpeita.

Aiemmin Espoossa lukiokorotus tehtiin Luva-luokalla, joka oli suoraan Espoon opetustoimen alla. Tällöin Luva-opiskelijalla oli mahdollisuus suorittaa lukiokursseja päivälukiossa lukiolaisten kanssa. Tällainen opetus on paitsi toimivampaa 16-17 -vuotiaalle niin samalla se tarjoaa mahdollisuuden ryhmäytyä muiden oppilaiden kanssa.

Me valtuutetut

1) kysymme, että Miten Espoo varmistaa, että jatkossa myös Tuva-luokan oppilailla olisi tasavertainen ja laadukas mahdollisuus oppia koko lukuvuoden ajan?

2) pyydämme, että Espoo selvittää, miten Omnia a) huomioi lukiokurssien osalta nuorten oppimisvalmiudet ja tarjoaa siihen tukea sekä b) samalla varmistaa, että oppilaita ryhmäytetään ja sitä kautta ehkäistään yksinäisyyden tunnetta koko lukuvuoden ajan.

Espoossa 20.1.2025
Mia Nores

Samankaltaiset artikkelit