Mia Nores

Mia Nores #176

Olen ehdolla aluevaaleissa!

Olen kolmen lapsen äiti, kestävän kehityksen, ilmasto-, energia- ja ympäristöasioiden asiantuntija ja DI. Työurani olen tehnyt yrityksissä ja teollisuudessa, pääosin ympäristö- ja vastuullisuusasioiden parissa. Olen arvo- ja markkinaliberaali sinivihreä, eurooppalainen.

Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Espoossa. Toimin Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunnan varapuheenjohtajana. Lisäksi olen teknisen lautakunnan sekä HSY:n hallituksen varajäsen. Lähdin aikanaan ehdokkaaksi, koska halusin olla mukana rakentamassa parempaa Espoota, ihmisestä, ympäristöstä ja taloudesta huolehtien.

Lähdin ehdolle aluevaaleihin, koska erityisesti nyt aluehallintojen perustamisvaiheessa on varmistettava, että vältetään ylimääräisen hallinnon tuomaa kustannusten nousua. Vastustan maakuntaveroa, koska se väistämättä johtaisi kokonaisveroasteen nousuun. Samalla on varmistettava, että ihmiset saavat palvelua, kun sitä tarvitsevat.

Ensimmäisten aluevaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 23.1.2021. Ennakkoäänestysaika kotimaassa on 12.-18.1.2022 ja ulkomailla 12.-15.1.2022. Huomaathan, että aikaa äänestää ennakkoon on huomattavasti kevään kuntavaaleja lyhyempi. Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 11.1.2022 klo 16.

Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!

Tavoitteeni aluevaaleissa

Lääkäri ja lapsipotilas

Terveys ja hyvinvointi

Terveydenhoidon pitää olla ihmistä, ei järjestelmää varten. Palveluita pitää saada, kun niitä tarvitsee.

Lasten ja nuorten hyvinvointiin pitää panostaa nyt. Ikäihmisten hoito on saatava kuntoon. Mielenterveyspalveluiden terapiatakuu on toteutettava.

säästöpossu

Talous

Uusi hallintoporras ei saa johtaa kustannusten kasvuun. Vastustan maakuntaveroa, sillä se nostaisi työn verotusta. Suomessa verotuksen taso on jo muutenkin korkea ja kokonaisveroastetta pitäisi ennemminkin saada alas.

Sillä ei ole merkitystä, tuottaako palvelut hyvinvointialue, yritys, yrittäjä vai järjestö. Hyvinvointialueen palveluissa kannattaakin hyödyntää yrityksiä ja järjestöjä. Esimerkiksi palveluseteleiden käytöstä on hyviä kokemuksia.

Turvallisuus

Turvallisuus

Tehokkaasti johdettu pelastustoimi luo turvallisuutta alueelle. Tähän asti seuraavien kuntien vastuulla on olleet sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan järjestämisestä vastaa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue:

Espoo, Hanko, Inkoo, Karkkila, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti.

Kyseessä on siis valtava muutos niin työntekijöille kuin palveluja käyttävillä kansalaisille. Jo pelkkä tietojärjestelmien yhdistäminen on valtava tietoturvallisuusriski.

Blogi

Yhteystiedot

Mia Nores

[email protected]
044 330 0928

Löydät minut myös somessa

Facebook: @mianoresespoo

Twitter: @mianores

Instagram: @noresmia