Kuka olen?

Puhdasta DI-energiaa!

Asun Mankkaalla kolmen lapseni sekä puolisoni kanssa. Olen paljasjalkainen espoolainen ja asunut valtaosan elämästäni Espoossa, eri puolilla Espoonlahdesta ja Nöykkiöstä Suomenojalle. Opiskellessani vietin aikaa paljon tietenkin myös Otaniemessä. Sen jälkeen omien ja lasteni harrastusten myötä on muukin osa Espoosta tullut vuosien varrella tutuksi. Voin siis todellakin sanoa tuntevani tämän kaupungin! Aiemmin minut saattoi löytää jalkapallokentän laidalta, nykyään ringettekaukalon reunalta, tosin rajoitusten ajan jäähallin ulkopuolelta.

Vielä vuosi sitten olisin kertonut harrastavani tanssia, musisointia ja laskettelua. Koronan myötä tilalle on tullut ulkoilu ja tutuiksi ovat tulleet Espoon ulkokuntoilupaikat ja luontopolut. Olen aiemmin toiminut muun muassa Diabetesliiton perhekerhon vetäjänä, imetystukiryhmän vetäjänä sekä Mankkaa-seuran johtokunnassa.

Olen opiskeluni ja koko työurani työskennellyt yrityksissä ja teollisuudessa ympäristö- ja vastuullisuusasioiden parissa. Olen nyt ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaana. Lähdin ehdokkaaksi, koska haluan olla mukana rakentamassa parempaa Espoota, niin ympäristöstä, ihmisestä kuin taloudesta huolehtien.

Vaaliteemoistani sekä ajatuksiani muistakin ajankohtaisista aiheista löydät lisää etusivulta sekä blogeista.

Haluatko sinä auttaa kampanjassani? Onnistunutta kampanjaa ei tehdä yksin. Haluaisitko vaikkapa jakaa esitteitäni? Tai julkaisuja somessa? Pienikin apu on tarpeen. Jokainen postiluukkuun jaettu esite ja some-tykkäys auttaa. Tai voit kertoa minusta espoolaisille tutuillesi. Ota yhteyttä!